Go Bananas kolikkopeli

Oletko kova poika syömään banaaneja? Siinä tapauksessa kannattaa mennä banaaneiksi, sillä tällä Go Bananas pelissä voit tehdä juuri niin. Kyseinen sanonta tulee Amerikan englannista ja se tarkoittaa yksinkertaisesti, että keskustelun aiheena oleva henkilö on tullut hulluksi. Tämä nimitys yleistyi Amerikan Yhdysvalloissa 60-luvulla, mutta se tunnettiin alun perin jo 30-luvulla, jolloin se tarkoitti erityisesti seksuaalisesti perverssiä.

NeEntin kolikkopelin tapauksessa emme osaa sanoa kummasta on kyse, mutta teemaan on aiheeseen sopivasti valittu joukko erilaisia apinoita, jotka viihdyttävät ruudun toisella puolella ihmisapinaa hauskalla piirrostyylillään. Viidakon Ykänä on kruunupäinen ja äreä gorilla, jolla on myös kaulassaan valtava banaaniblingi, kuten eräillä rap-tähdillä rapakon takana. Tämän kunkun lisäksi pelissä on pieni valkoinen apina, kenties harmaa languuri tai joku muu kädellinen ja tämä hahmo esittää syytöntä. Pelissä on myös kauhea paviaani, joka muistuttaa Leijonakuninkaan mielipuolista shamaania, mutta on suuttuneen näköinen. Neljäs hahmo on naarasoranki, eli oranssi ihmisapina. Orangit ovat pian sukupuutossa, sillä niitä esiintyy vain Kauko-idän trooppisissa sademetsissä ja ihminen on pian hakannut maan tasalle niiden elintilan.

Hassut apinat viihdyttävät tuntien ajan ihmispelaajaa ja suuret voitot kerryttävät pelitilille rahaa

Kolikkopelien viihdyttävään maailmaan sukeltaminen onnistuu hienosti Go Bananas kolikkopelin parissa, sillä se koostuu viidestä jännittävästä pelikiekosta ja siinä useita huikeita symboleita. Kuten voit ehkä jo arvata, pelissä on yhtenä symbolina banaani. Tämä banaani on erityisessä roolissa, sillä se on tavallisen symbolin sijaan wild, eli jokeri. Wild-symbolin avulla saat useita voittorivejä, sillä se täyttää puuttuvat symbolit luodakseen voittoja ja pelikassasi karttuu tämän seurauksena. On olemassa myös pelistrategia, jonka avulla panosta muuttamalla pelaajan on mahdollista maksimoida voittonsa ja minimoida tappionsa. Tämä kolikkopelistrategia on selitetty kattavasti www.netticasinot.pro/ sivustolla.

Banaanien lisäksi banaanipelissä on muitakin etelän hetelmiä, kuten on tapana saivarrella. Näitä ovat muun muassa appelsiini, johon on piirretty haalealla tussilla joku intiaaniaiheinen kuvio, mutta se näyttää silti ihan syömäkelpoiselta. Voitat jos saat näitä symboleita kolme vierekkäin vasemmasta reunasta oikealla. Välissä ei saa olla tyhjää kiekkoa, muuten voittoa ei makseta. Sama pätee kaikkiin muihin pelin symboleihin.

Tarjolla on myös kookospähkinä, joka näyttää isoine reikineen keilapallolta. Myös luumu ja lime ovat saaneet tussia ja myös hedelmäkori vilahtaa välillä yhdellä kiekoista. Pelissä voi saada myös ananaksia, mutta siinä ovat kaikki Go Bananaksen hedelmät.

Onko apinapelissä muuta kuin hedelmiä ja paljonko minä voin tästä kolikkopelistä voittaa

Aikaisemmin mainittujen symbolien lisäksi pelin kiekoilta voit löytää bongorummut, joiden kiristettyyn nahkaan on piirretty apinan kasvot. Arvokkaammasta päästä symboleista on setelinippu, jota sitoo kultainen apinapyykkipoika. Vielä tätäkin kalliimpia merkkejä löytyy tästä kolikkopelistä, sillä kultainen irvistävä apinapatsas on koristeltu punaisin beryllein ja sen arvo on peräti 350 kolikkoa per viisi patsasta. Viimeinen ja kallein on apinan käsien kannattelema rubiini, jonka arvo on 700 silloin kun viisi yhtäaikaista hiottua rubiinia pysähtyy pelikiekoille samanaikaisesti.

Pelissä on yhteensä 20 voittolinjaa ja jokaisella apinalla on oma erikoisuutensa, miten ne levittävät wild-symboleita pelikiekoille. Gorilla luo viiden wildin ristikkokuvion, oranki taas neljän wildin laatikon, paviaani kolmen wildin pystyrivin, languuri kolmen wildin vaakarivin ja oravan näköinen tarsieeri, eli kummituseläin antaa kaksi päällekkäistä tai vierekkäistä wildia. Tunne viidakon kutsu ja kokeile tätä mainiota NetEntin kolikkopeliä, jotta voit nauttia apinoinnista ja suurista voitoista!

Alla voit kokeilla hauskaa Go Bananas kolikkopeliä!